Thursday, March 08, 2007

Pihvi ja ranskalaiset aurajuusto kastikkeessa

Kaksi annosta (kastike riittää myös neljälle jos se annostellaan sopivasti).

Aineet:
  • 1 purkki Creme Fraiche ranskankermaa (150 grammaa)
  • noin 1 iso ruokalusikallinen Creme Bonjour tuorejuustoa
  • noin 1 ruokalusikallinen aurajuustoa
  • 2 pihviä (esimerkiksi nuijittuja ulkofileepihvejä)
  • 1 pussi (400-500 grammaa) ranskanperunoita
  • yrttejä (basilikaa, ruohosipulia, jne)
  • valkopippuria

vapaavalintainen salaatti

Ruokaisa osuus

Valmista salaatti ensimmäisenä.

Laita ranskanperunat kuumaan uuniin ja aloita pihvien paistaminen. Tämä kannattaa ajoittaa niin että pihvit ja ranskanperunat valmistuvat suurin piirtein samaan aikaan. Paista pihvit paketin ohjeen mukaan. Lisää ranskalaisiin suola ja ripaus valkopippuria.

Kastike

Aloita kastikkeen tekeminen suurinpiirtein samaan aikaan kuin perunat ovat valmiita. Kippaa ranskankerma pieneen kattilaan ja laita tuorejuusto ja aurajuusto sekaan. Laita levy suurimmalle teholle ja sekoita aineksia koko ajan. Sekoittaminen onnistuu hyvin haarukalla ja voit samalla pilkkoa ja murskata aurajuuston (ja tuorejuuston). Voit lisätä yrtit kastikkeeseen missä vaiheessa tahansa.

Kun seos alkaa osoittamaan ensimmäisiä kiehumisen merkkejä, laita levy pienelle teholle ja jatka sekoittamista vähän aikaa. Ota kattila pois hellalta ja tarjoile ruoka heti.

Huomioitavaa: Voit käyttää ranskankerman tilalla halutessa myös ruokakermaa, mutta silloin kastikkeesta tulee varsin nestemäistä. Ruokakerma on kastikkeen koostumuksen kannalta parasta.

Sunday, January 28, 2007

GNU/Fiesta Salaatti

McDonaldsin Fiesta Salaattia mukaillen:

Ainekset:
  • Paketti jauhelihaa
  • Valmis tacomaustepussi
  • Purkki kermaviiliä
  • Salaattiaineet
  • Juustoa
Juustoksi mieluiten cheddaria (ei sitä kamalaa valmischeddaria, vaan aitoa tavaraa), mutta hätätilassa mikä tahansa rasvainen juusto kelpaa.

Valmistus:
  1. Paista jauheliha, mausta tacomausteella ohjeen mukaan
  2. Salaatti tehdään annostyyppisesti, jokaiselle oma. Lautasen pohjalle salaatinlehtiä ja päälle muut ainekset.
  3. Salaatin päälle juustoa sopivina suikaleina (raastekin käy, ei ihan juustohöyläsiivuja, ne ei sula)
  4. Juuston kaveriksi köntti maustettua lämmintä jauhelihaa (että juusto sulaa katsos)
  5. Viilennetään tulisuutta kermaviilillä
  6. Nautitaan.

Sunday, September 03, 2006

Metsästäjänleipä (16 leipää)

  • leivät (1 paketti Vaasan revittyjä)
  • 1 muna
  • 1 pss herkkusienikeittoa (Knorria suositetaan)
  • 1 kpl liemikuutioita
  • 1 juusto ,vaikka violetti Emmental raasteena TAI mustaleima-emmental+15% polar fifti/fifti
  • 400g sika-nauta jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 2dl vettä
  • Mausteet: suola, mustapippuri, curryjauhe

Täyte
  1. sipuli kuutioiksi
  2. ruskista sipuli ja liha
  3. suolaa ja pippuria maun mukaan
  4. lisää keitto ja vesi sekä muna nopeaan tahtiiin samalla sekoittaaen
  5. curryä niin että on väriä ja makua
  6. kiehauta pari minuuttia jotta keitto on kypsää
  7. massasta ei saa tulla liian löysää (vrt. kaurapuuro)
Leivät
  1. Leivät pellile, culinesssea reunoille
  2. täytettä päälle ja juustoa kanssa
  3. 225 astetta ja ruskeaksi (n. vartti)
  4. lisukkeeksi käy vaikka tuorekurkku tai kesäkurpitsa-siivuja

Näppylämuusi (aka. Perunajauhelihalaatikko) (4*2 annosta)

Aineet:

  • 1kg Jauhelihaa
  • 1 sipuli- 2v Lihaliemikuutiota
  • 1 juusto ,vaikka violetti Emmental raasteena TAI mustaleima-emmental+15%polar fifti/fifti
  • 4pss Perunamuusi-jauhetta
  • 4kpl 0,85l alumiinifoliovuokia.

Oiva opiskelijaruoka pakastettavuutensa ja halpuutensa vuoksi.
  • Pistä sipuli kuutioiksi ja pannulle.
  • Liha perässä, ruskista.
  • Pistä sekaan vielä pari lihaliemikuutiota. Sekoita.
  • Laita uuni kuumenemaan noin 250 asteeseen.
  • Raasta juusto
  • Keitä n.5,5dl vettä. Kun vesi kiehuu, heitä pussillinen muusijauhetta sekaan. Sekoita. Paiskaa perään 1 rkl margariinia tai voita. Sekoita uudestaan.
  • Ota yksi vuoka. Heitä pari kauhallista muusia pohjalle, päälle juustoraastetta.
  • sitten lisäät juustoraasteen päälle kerroksen paistettua lihaa.
  • ..ja päälle muusia ja juustoa. muusia menee noin pussillinen per kuppi, kaksi tulee kerralla. kilosta lihaa tulee noin 4 kupposta.
Paista kunnes juusto on sulanut - menee noin vartti.

Tuesday, May 17, 2005

Härskin syntinen (1 patonki)

Okei, Shrike ei tunnu postaavan mitään, joten otanpa sitten aloitteen käteeni ja postaan tähän äsken tekemäni iltamässyn risetin. Tuli aika härskin rasvainen täyte ja maistuu oivalta.

Ensiksikin tarvitset paistetun pakastepatongin, noita bout 30-40cm pitkiä. Paketissa oli kaksi, paistoin molemmat ja pistin ne lepäämään leivinliinan alle noin tunniksi. Ne ovat pehmeitä sillai.Tässä voi soveltaa myös kaupan valmiita patonkeja - skaalaa stuffi noin 2 tai 3-kertaisesksi täysmittaiselle patongille.

Täyte : (mitat arvioita. Leikkeleitä oli jotain 10 siivua, polaria noin sentin paksuinen lätkä.)

  • 50g Kalkkunaleikkelettä tai kinkkua
  • 50g Polar-juustoa (punainen paketti)
  • 5rkl Ketsuppia
  • 5rkl Kruunumajoneesia
  • Mustaapippuria
  • 1tl Tabascoa (tai maun mukaan)
Suikaloi leikkeleet pieniksi suikaleiksi. Raasta tai silppua polari ohuiksi tikuiksi.Heitä kaikki aineet kuppiin, sekoita. Pistä kuppi mikroon noin 90s ajaksi, tai kunnes kaikki juusto on sulaa. Sekoita. Leikkaa patongin päällinen auki siten että patongissa on ura (jos olet katsonut miten Subwayssä leikkaavat, tämä on sama juttu)Lusikoi stuffi uraan ja heitä kansi päälle. Anna jäähtyä hetki, stuffi on kuin napalmia kun se tulee uunista.

Back to you, Shrike.

Sunday, May 01, 2005

HipHop, don't stop

Juu hoplaa vaan, tässä kakkosmies (hihi) Pine. Olen Se Toinen Ukko, joka tänne pistää jotain mazzzkua, toivottavasti. Joskus.

Ensimmäisenä kommenttina pitää tietysti sanoa että Hyvä Ruokahan ei ole mitään ilman Hyvää Viihdettä, kuten esim elokuvia.. =)

GNU/Food avattu

Nonii, nyt kun nimikin on keksitty, niin tänne alkanee ilmestyä sisältöäkin.

Tarkoituksena olisi siis levittää ruokatietoutta kädettömille kokeille.